Viikon kuva 009: TeeTee

Valokuvaushaaste 009: Polttoaine
Välillä on hyvä pohtia mikä itselle todella antaa virtaa ja energiaa. Yhdeksäs valokuvaushaaste kehotti kuvaamaan oman polttoaineen ja kuvat olivat vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Kuvasadon perusteella moni toivottavasti kuvaa omat kahvi- ja suklaahetkensä ja skräppää myös niistä. Joskus voi nähdä hieman enemmänkin vaivaa saadakseen hyvän kuvan, kuten TeeTee teki. Vaivannäön ja erilaisuuden ansiosta TeeTeen otos on Viikon kuva.
TeeTeen polttoaineena ovat värit, ja hän näki vaivaa mielenkiintoisen ja tavallisesta poikkeavan kuvan saamiseksi. Joskus lavastettu kuva voi tuntua periaatteellisella tasolla ns. väärältä, mutta skräppäystä ajatellen se on loistava keino tallentaa arkea. Useinkaan kaikkia tilanteita ei saa luonnostaan kuvattua, mutta niistä haluaa silti skräpätä. Tällöin apuun tulee kuvien ja tilanteiden lavastus, täysin toista aihetta sivuavat valokuvat tai täydellinen kuvattomuus. Kannattaa kokeilla joskus tekemällä tehdä joku valokuva, sillä se voi olla juuri se skräppäyssivusta puuttuva palanen.






