
Täällä yksi askarteluaddikti hei! Olen hulluna kaikkiin ihaniin, kauniisiin käsintehtyihin asioihin. Askartelu on ollut aina elämässäni mukana jossakin muodossa, mm. korttiaskartelut, decojen swappailut ja korujen tekemiset ovat tulleet menneinä vuosina tutuiksi minulle. Kun aloitin oman askartelublogin kesällä 2008, lähti askarteluharrastus lähes vuosien hiljaiselon jälkeen taas uuteen nousuun, eikä paluuta ole! Uusin lisäys harrastuslistaani on skräppäys.
Varsinaisen tietoisen skräppäyksen aloitin vuoden 2009 alun tienoilla. Toki aiempina vuosina olin väkräillyt kaikenlaisia kirjasia ja leikekirjoja sekä koonnut kuvakoosteita sun muuta skräppäyksen tyylistä, mutta en tiennyt enkä tajunnut sen olevan niinkin monipuolinen harrastusmuoto. Kun tutustuin aiheeseen tarkemmin, iso oivallus minulle oli se, että sivuja voi tehdä yksittäisinäkin. Kerralla ei tarvitse tehdä kokonaista kirjaa, kuten olin aina aiemmin tehnyt. Toki kirjoja tulee tehtyä vieläkin ja niiden teko onkin yksi suosikkipuuhistani. Ison sysäyksen skräppäyksen aloittamiseen antoi myös se, kun tajusin mitä kaikkia ihania askartelutuotteita nettikaupat ovatkaan pullollaan skräppäystä varten!
Skräppäyksessä minua innoittaa se, että voi askarrella ilman sääntöjä ja niin monipuolisesti. Lisäksi se, että tuotokset saa ihan vain itselleen, ihan sellaista kuin itse tahtoo, toisin kuin esimerkiksi lahjaksi menevät kortit. Skräppäystä harrastan erityisesti siksi, että saan luoda jotain kaunista. Olen ammatiltani graafinen suunnittelija, joten siitäkin varmasti kumpuaa tarve luoda ja sommitella jotain nättiä. Tosin pelkkä tietokoneella tekeminen ei riitä. Askartelussa kun on huippua se, että voi ihan käsissään kosketella ja pyöritellä ihania materiaaleja ja liimailla, asetella, kokea onnistumisen tunteita ja lopulta ihailla valmiin työn tuloksia!
Anskin blogi | Cute & cool creations
Anski | Ellis | Laurana | Nelsson | Päivi | Suski | Suvi